Miten sinä näet ja koet kaupungin? Liity mukaan Tampereen raatiin
– Tamperetta tehdään tamperelaisia varten. Meidän täytyy kuulla asukkaiden kokemuksista ja näkemyksistä, jotta voimme tehdä heille yhä parempia kaupungin palveluja, sanoo raadista vastaava kehittämispäällikkö Elina Evikari.
Tampereen raati on kaupungin uusi tapa kuulla asukkaita. Huhtikuussa 2025 toimintansa aloittava raati täydentää tamperelaisten jo ennestään monipuolisia osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja. Raati sopii etenkin niille, jotka haluavat osallistua digitaalisesti, itselleen sopivana aikana.
– Tampereen raati on erinomainen osallistumisen tapa niille, jotka haluavat ensimmäisten joukossa päästä vaikuttamaan kehitteillä oleviin asioihin, Evikari toteaa.
Mukaan toivotaan mahdollisimman laajasti eri-ikäisiä ja erilaisia elämäntilanteessa olevia uusia ja vanhoja tamperelaisia sekä muita Tampereesta kiinnostuneita ihmisiä. Raatiin ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta.
Raatiin voi osallistua, jos on oma sähköpostiosoite sekä mahdollisuus käyttää älypuhelinta, tablettia tai tietokonetta.
Osallistu verkkosivulla, itsellesi sopivaan aikaan
Tampereen raati toimii pääasiassa raadin omalla verkkosivulla, jossa raatilaiset vastaavat kyselyihin ja tekevät erilaisia tehtäviä itselleen sopivaan aikaan. Verkkosivu on helppokäyttöinen ja saavutettava.
Joskus raatilaisia voidaan kutsua myös paikan päällä oleviin haastatteluihin tai työpajoihin. Varsinaisia koko raadin yhteisiä lähi- tai etäkokouksia ei ole.
Raatilaiset saavat muutaman kerran kuukaudessa sähköpostitse tietoa uusista tehtävistä ja kyselyistä. Niiden aihepiirit vaihtelevat mutta ne liittyvät aina Tampereen kaupunkiin tai sen palveluihin. Osa tehtävistä on lyhyitä ja osa pidempiä.
– Raatilaisten ensimmäisissä tehtävissä pääsee ottamaan kantaa muun muassa asumiseen Tampereella sekä siihen, millaisia kirjastojen pitäisi olla tulevaisuudessa, kehittämispäällikkö Evikari kertoo.
Kaikkiin tehtäviin ja tilaisuuksiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Jokainen voi itse valita, mihin haluaa lähteä mukaan.
Omat näkemykset ja kokemukset riittävät
– Haluamme kuulla erilaisista aiheista raatilaisten omia näkemyksiä ja kokemuksia. Joskus toivomme vastauksia erityisesti joltakin tietynlaiselta asukasryhmältä, kuten esimerkiksi jonkin tietyn alueen asukkailta, lapsiperheiden vanhemmilta tai niiltä, jotka ovat muuttaneet Tampereelle muualta Suomesta tai ulkomailta, Evikari sanoo.
Kyselyt ja tehtävät ovat suomeksi. Ne laaditaan selkeällä kielellä, jota on helppo ymmärtää.
Raatiin osallistuminen on turvallista, sillä tehtäviin vastataan suljetulla verkkosivulla, jonne pääsevät vain raadin jäsenet. Osallistujat käyttävät sivustolla nimimerkkiä eikä heidän oikea nimensä tai yhteystietonsa tule muille näkyviin.
Raatilaisille ei makseta palkkiota. Välillä osallistujien kesken voidaan arpoa arvoltaan pieniä palkintoja.
Liity raatiin
Tampereen raati aloittaa toimintansa huhtikuussa 2025. Mukaan voi liittyä myös myöhemmin. Raadista voi poistua milloin tahansa.
Ilmoittautuessa uusilta raatilaisilta pyydetään sähköpostiosoitteen lisäksi muutamia taustatietoja tehtävien kohdentamisen vuoksi.