Torni-hotellin laajennuksesta kaksi asemakaavaluonnosta nähtäville

Tampereen ratapihan itäpuolelle tyhjillään olevan veturitallin yhteyteen suunnitellaan uutta hotellirakennusta jo valmiin Torni-hotellin rinnalle eteläisemmän veturitallin yhteyteen. Hotellin laajennuksen sijoittumiselta eroavat kaksi luonnosvaihtoehtoa sekä muun muassa kehitetty viitesuunnitelma ovat nähtävillä 22.5.–12.6.2025.
Kuvassa aseman aluetta ja kaksi hotellitornia, uudesta havainnekuva.
Havainnekuvassa kaavaluonnosvaihtoehdon A mukainen mahdollinen Tornin laajennusosan toteutus. Kuva: Sarc+Sigge

Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan hotelli sekä uuden radan ylittävän kävelysillan toteuttaminen esteettömin yhteyksin Åkerlundinkadulle. 

Suunnittelualueeseen kuuluu osoitteessa Ratapihankatu 43–45 sijaitseva kiinteistö sekä katualueita. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa hotellin laajentuminen siten, että se muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden nykyisen hotellin kanssa. Samalla luodaan edellytykset vanhan veturitallin kunnostamiselle hotellitoimintaa varten sekä mahdollistetaan käyttöä vanhalle konttorirakennukselle. 

Kortteli on osa Tampereen rautatieaseman alueen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tontti on nykyisellään yleisten alueiden ja toimistorakennusten aluetta, ja se muuttuisi liike- ja majoituspalveluiden korttelialueeksi. Vanha veturitalli on merkitty myös uudessa asemakaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeäksi rakennukseksi, jota ei saa purkaa.

Uusi pääsisäänkäynti suunnitellaan veturitallien keskellä sijaitsevan konttorirakennuksen kautta, ja eteläinen veturitalli liitetään osaksi hotellin ravintola- ja kongressitoimintaa. Laajennukseen on tulossa noin 300 lisähuonetta ja ylimmän kerroksen näköalaravintola maantason monipuolisten palvelujen lisäksi. 

Tornirakennusten väliin sijoitettu yhteyssilta mahdollistaisi molempien rakennusten ylimpien kerrosten ravintoloiden välillä siirtymisen suoraan samassa tasossa.

Kaksi vaihtoehtoa sijoituspaikaksi

Laajennus on suunniteltu toteutettavaksi nykyisen hotellin kokoisena, 26-kerroksisena  tornirakennuksena korttelin kulttuuriympäristön arvoihin sovittaen. Viitesuunnitelmassa ja asemakaavaluonnoksissa on esitetty tulevalle tornille kaksi vaihtoehtoista sijoitusta. Vaihtoehdoissa A ja B myös jalustojen tiiliosan korkeudessa on eroja. 

Ensimmäisessä vaihtoehdossa torni sijoittuu eteläisen veturitallin pohjoispäätyyn välittömästi Vesitorni-rakennuksen viereen, jolloin veturitallin kaarimuoto ja pihan veturien kääntöpöytä jäävät kaupunkikuvassa näkyviin. 

Toisessa vaihtoehdossa torni on sijoitettu keskeisesti eteläisen veturitallin etupihalle, jolloin se peittää enemmän veturitallin kaarevaa julkisivua. Tornien muodostamaa kokonaisuutta kehitetään yhdessä Tampereen kaupungin kanssa noudattaen korkean rakentamisen osalta laadittuja strategisia periaatteita. 

Uusi kävelysilta radan yli

Asemakaavalla mahdollistetaan radan ylittävän kävelysillan toteuttaminen ja esteettömät yhteydet sillalta Åkerlundinkadulle. Viinikankadun uusi maanalainen ajoyhteys P-Hämpin laajennukseen tulee kulkemaan kaava-alueen alla. 

Korttelin saattoliikenne sijoittuu pääsisäänkäynnin eteen, laajennuksen huoltoliikenne johdetaan Åkerlundinkadulta veturitallin takasivulle. Suunnitelma ei sisällä uusia autopaikkoja.

Ratapihankadun ja Åkerlundinkadun risteykseen tontin eteläreunalle muodostuvalle aukiolle on esitetty säteittäisesti istutettu puistikko lämpötilaolosuhteiden hallintaan, suojaamaan tilaa liikenneväylien suuntaan ja lisäämään alueen viihtyisyyttä.

Osa laajempaa kokonaisuutta

Hanke toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita ja soveltuu korkean rakentamisen alueelle. Hotellikortteli vahvistuisi tamperelaisena maamerkkinä ja vetovoimaisena kohteena niin vierailijoille kuin kaupunkilaisillekin. Alue on rautatieaseman, ydinkeskustan ja lähialueen suurten tapahtumakeskusten Nokia Areenan ja Tampere-talon vieressä. 

Hanke liittyy osaksi laajempaa asemakorttelien kokonaisuutta, jossa Tampereen rautatieaseman ja keskustaa halkovan ratapihan ympärille kehitetään uusi ja urbaani osa kaupunkia.

Kaavoituksen yhteydessä on myös selvitetty hankkeen liittymistä ja ratkaisuja suhteessa ympäröivän alueen strategisiin kaavakehityshankkeisiin ja maanalaisiin liikennejärjestelyihin. 

Asemakaavan esittely ja eteneminen

Asemakaavan esittelyvideo on katsottavissa kaavan verkkosivulla nähtävillä olon ajan. Suunnittelijat ovat tavattavissa keskiviikkona 4.6.2025 klo 15–18 Siluetissa (kaupunkikehittämisen ja -suunnittelun esittelytila) osoitteessa Hatanpään valtatie 7 (linja-autoaseman rakennus). 

Lyhyt yleisesittely kaavoista pidetään kello 15.30, 16.30 ja 17.30. Samassa tilaisuudessa esitellään myös Asemakeskuksen ja Pohjoiskannen asemakaavaluonnoksia.

Valmisteluvaiheen palautteen ja sen käsittelyn jälkeen asemakaavamuutos kehitetään yhdeksi asemakaavaehdotukseksi, jonka yhdyskuntalautakunta asettaa nähtäville. Asemakaavasta päättää kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä.

Lisätietoja

Paula Frank
Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 190 6350
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa